maanantai 22. helmikuuta 2016

Näyttää jo paremmalta

Kahden ottelun voittoputkeen yltänyt KTP-Basket on noussut tasapisteisiin viimeistä edeltävänä olevan Kobrien kanssa. 28 ottelun jälkeen molemmilla joukkueilla on kasassa yhdeksän voittoa. Siinä missä Kobrat on voittanut vain yhden edellisestä viidestä ottelustaan, on KTP napannut kaksi voittoa. Mikä tärkeintä KTP pystyi kellistämään päävastuksiin lukeutuvat Pyrinnön ja Nokian.

Ottelut päävastuksia vastaan jatkuvat tulevana viikonloppuna, kun Ylen televisioimassa ottelussa KTP pyrkii jatkamaan voittojen tiellä Vilpasta vastaan. KTP:llä on hyvät mahdollisuudet nousta voitolla pois jumbosijalta, sillä ensi keskiviikkona Kobrat kohtaa kotonaan Kouvot, joka haluaa taatusti säilyttää paikkansa neljän parhaan joukossa.

Sarjataulukon tasaisuus antaa KTP:lle hyvät mahdollisuudet taistella jopa pudotuspelipaikasta. Sijat 7-10 mahtuvat vain neljän pisteen sisään. Maaliskuu alkaa KTP:llä kotiottelulla Katajaa vastaan, mutta sen jälkeen ohjelmassa on ottelut Kobria ja Seagullsia vastaan ja nimenomaan näistä otteluista kotkalaisjoukkueen tulisi kairata itselleen pisteitä.

On ollut ilahduttavaa huomata, että KTP:hen viimeisimpänä vahvistuksena liittynyt LaMarcus Reed on osoittaunut pelimieheksi. Neljässä pelaamassaan ottelussa pohjoisamerikkalainen on pussittanut 17,3 pisteen keskiarvolla. Heittotarkkuudet niin kakkosissa kuin kolmosissakin ovat olleet hyvää luokkaa, sillä kakkoset ovat uponneet 52,9 ja kolmoset 40 prosentin tarkkuudella.

Nyt näyttää siis jo paremmalta, mutta luonnollisestikaan mikään ei ole vielä ratkennut. Taistelu jatkuu ja jokainen ottelu on tällä hetkellä KTP:lle ikäänkuin pudotuspelikamppailu. Tällä hetkellä luovuttaa ei sovi vasta kuin päätössummerin jälkeen.

Ankkurin toimitus