tiistai 15. joulukuuta 2015

Pisteet tiukassa, taistelu jatkuu

KTP nappasi kauden toisen voittonsa Korisliigassa ja samalla toisen voittonsa helsinkiläisestä Seagullsista. Paluu arkeen häämötti jo seuraavalla viikolla, kun sarjakärki Bisons piti pisteet kotonaan, eikä lopulta antanut KTP:lle mahdollisuutta taistella voitosta leveämmän materiaalinsa ansiosta.

KTP:n ja Seagullsin ottelu eteni tasaisesti ensimmäisen puoliskon ajan. Johtoasema vaihtui useampaankin otteeseen, mutta tauon jälkeen kotkalaisjoukkue nappasi komennon itselleen. Seagulls pääsi otteluun vielä mukaan neljännen kymmenminuuttisen alussa, mutta KTP piti pintansa ja nappasi lopulta selkeän tuntuisen voitoin korein 75-66.

Viime perjantaina KTP matkasi Loimaalle, jossa joukkueen kohtaloksi muodostui heikko toinen neljännes. KTP johti avauskympin jälkeen vielä viidellä pisteellä, mutta Bisons vei toisen peräti 10 pisteen erolla. Ottelu jatkui suhteellisen tasaisesti Bisonsin heiluttaessa tahtipuikkoa ja lopullisesti loimaalaiset karkasivat päätösneljänneksen alussa.

Sarjataulukossa yhä jumbona oleva KTP haastaa viidentenä olevan Kauhajoen Karhun ensi perjantaisessa kotiottelussaan. Karhu on ollut tälä kaudella sarjan erikoisin joukkue, sillä kauhajokelaiset ovat voittaneet kaikki kahdeksan kotiotteluaan, mutta vastaavasti hävinneet kaikki kuusi vierastaistoaan.

Ensimmäisellä kierroksella KTP hävisi Kauhajoella peräti 20 pisteellä 75-95. KTP:n perisynniksi muodostui toinen kymmenminuuttinen, jonka Karhu vei nimiinsä peräti 30-11. Ottelun kolme muuta neljännestä olivat hyvin tasaisia, joskin toisen jakson selkeä kaula helpotti pohjanmaalaisten pelaamista. Nyt vastaavanlaiseen nukahdukseen ei ole varaa, mikäli KTP haluaa taistella voitosta kotiyleisönsä edessä.

KTP:n tuorein amerikkalaisvahvistus Darren Duncanista on vielä vaikea piirtää tarkkaa kuvaa. Ensimmäisessä ottelussaan Seagullsia vastaan hän pussitti 17 pistettä ja joutui peräti yhdeksän kertaa helsinkiläisten rikotuksi. Pelintekokin näytti takamieheltä sujuneen, sillä hänelle kirjattiin jopa seitsemän koriinjohtanutta syöttöä.

Toisessa ottelussaan Bisonsia vastaan Duncan heitti hyvillä prosenteilla, mutta heittomäärät jäivät suhteellisen pieniksi ja siten pistemääräksi kertyi vain 12 pistettä. Viiden virheen saattelemana tovi ennen täyttä aikaa pelinsä päättänyt amerikkalainen keräsi tilastoihinsa tällä kertaa vain yhden syötön, eikä yhtään levypalloa.

KTP-Kauhajoen Karhu. Perjantaina 18.12. kello 18.30 Karhuvuoren urheilutalossa.

Ankkurin toimitus