maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulutauko ohi – Kausi jatkuu kiivaalla paikallisottelulla

Lähes koko syyskauden ajan kärkipaikkaa hallussaan pitänyt Kouvot saapuu maanantai-iltana Kotkaan KTP:n vieraaksi mittaamaan paikallisottelussa joukkueiden paremmuutta. Neljänneksi luisunut kouvolalaisjoukkue aloitti kauden kahdeksalla peräkkäisellä voitolla, mutta sen jälkeen yhdeksästä ottelustaan Kouvot pystyi kääntämään edukseen vain kaksi kertaa.

Ennen joulutauolle siirtymistään KTP kärsi kotitappion Kauhajoen Karhulle koriluvuin 71-83. Sarjakärkeen sittemmin noussut pohjanmaalaisjoukkue otti Kotkassa vasta kauden ensimmäisen vierasvoittonsa. Joulutauon jälkeen Karhu on jatkanut voittojen tiellä nappaamalla voitot peräkkäisinä päivinä pelatuista otteluista.

KTP:n kausi on sujunut pääosin mollivoittoisesti, eikä voittosarakkeeseen oli kirjattu edelleenkään kuin kaksi merkintää. KTP reagoi joulutauon aikana joukkueeseensa irtisanomalla Lamb Autreyn sopimuksen. Autrey ei päässyt parhaimpaansa missään vaiheessa.

Ennakkoasetelmia ei maanantai-illan Kymenlaakson derbyyn ei kannata hakea, sillä molemmat joukkueet syttyvät automaattisesti paikallisotteluihin, oli sarjasijoitus mikä hyvänsä. KTP:n kannalta juna meinaa lähteä ennenkuin matkustaja ennättää asemalle, joten nyt jos koskaan on voittoja alettava tulemaan.

Maanantai-ottelun jälkeen kausi jatkuu tiiviinä, sillä jo keskiviikoksi joukkue matkustaa jumbofinaaliin BC Nokiaa vastaan. Tuota ottelu ei saa missään nimessä hävitä. Muussa tapauksessa voi kotkalaisseuran johto joutui miettimään uusia vaihtoehtoja joukkueensa piristämiseksi - maalailematta piruja yhtään seinille. Tosiasia on kuitenkin se, että kelkan kulkusuunnan on käännyttävä.

Pitkään ei KTP pääse nauttimaan uudenvuoden hulinoistakaan, sillä jo lauantaina 2.1. Salon Vilpas saapuu kaupunkiin. Siitä alkaakin tiukka tammikuu, jossa joukkue pelaa kuukauden aikana kaikkiaan kahdeksan ottelua. Korisliigan otteluihin luulisi olevan nyt helpompaa suhtautua, kun eurohässäkät matkustamisineen on poissa jaloista ja toivottavasti myös mielistä.

Ankkurin toimitus