sunnuntai 30. elokuuta 2015

Raportti: Tyyliä tärkeämpi voitto

KTP venyi 1-0-kotivoittoon Pietarsaaren Jarosta, kun Ville Oksasen taidokas, mutta samalla onnekas laukaus painui vasempaan yläkulmaan kamppailun loppuhetkillä. Jaro oli kamppailun aikana lievästi niskan päällä, mutta KTP onnistui pitämään pisteet kotonaan ja nousemaan sarjataulukossa Jaron ohi pois karsijan paikalta.

KTP oli saada kuvainnollisesti kylmän suihkun niskaansa heti ensimmäisellä minuutilla, kun Jaro sai luotua heti alkuun pari paikan puolikasta. Vaarallisin paikka syntyi 11. minuutilla kulmapotkusta, kun kuvion päätteeksi Jani Virtasen laukaus viuhui hieman vasemmalta ohi maalin.

Sanan varsinaisessa merkityksessä molemmat joukkueet saivat kylmän suihkun niskaansa, kun reilun varttitunnin jälkeen sadekuuro piiskasi Arto Tolsa -areenaa. Sade herättikin kotkalaiset mukaan taisteluun ja 21. minuutilla Aleksi Tarvonen tarjosi erinomaisen maalipaikan Tamas Gruborovicsille, mutta tämän laukaus jäi Jaro-vahti Jesse Östille helpoksi torjuttavaksi.

Ottelun 28. minuutilla Tarvonen oli jälleen näyttävästi esillä, sillä hän ja Gruborovics pääsivät 2-1-hyökkäykseen. Lopulta Tarvonen ajautui pallon kanssa niin pieneen kulmaan, että Mathias Kullströmillä oli helppo työ siivota tilanne. Tarvosella itsellään oli ottelun paras paikka avata maalihanat, kun 38. minuutilla rajaheiton jälkeen hän pääsi yrittämään maalintekoa viidestä metristä. Laukaus painui kuitenkin yli maalin.

Ennen Tarvosen paikkaa Jaron Jose Rivera pääsi puskemaan Alexei Eremenkon keskityksestä, mutta tämäkään ei tuottanut tulosta. Vielä ennen taukoa Riveralla oli toinenkin erinomainen maalipaikka, mutta KTP-vahti Saku-Pekka Sahlgren onnistui vaikeuksistaan huolimatta selvittämään tilanteen.

Maalittoman avauspuoliajan jälkeen Jaro tuli jälleen vahvasti puoliajan alussa, mutta KTP-puolustus pysyi hereillä. Ensimmäinen laadukas maalipaikka rakentui 65. minuutilla Joona Vetelille, joka pääsi puskemaan noin 12 metristä, mutta pusku viuhui vain hieman vasemmalta ohi maalin. Samassa tilanteessa Jordi Van Gelderen loukkasi päätään, mutta pystyi jatkamaan peliä.

KTP:n maali syntyi 83. minuutilla Ilari Äijälän lähettämän vapaapotkun jälkitilanteesta. Äijälän keskityksen jatkoi tauon jälkeen kentälle vaihdettu Drew Lewis Van Gelderenille, joka yritti maalintekoa hieman pienestä kulmasta. Öst torjui hollantilaistopparin yrityksen jalallaan, mutta paluupallo leijaili suoraan Oksaselle, joka otti pallon haltuun ja pyssytti pallon tarkasti vasempaan yläkulmaan.

Jarolla oli erinomainen paikka tasoittaa ottelun erotuomarin antamalla lisäajalla, mutta rajaheiton jälkitilanteesta tulleesta keskityksestä Reginaldo puski pallon viidestä metristä hitusen yli maalin. Erotuomari Marko Grönholmin pillin soidessa KTP-leirissä tunnelma oli luonnollisesti vapautunut. Tärkeät kolme pistettä jäivät Kotkaan, vaikka varmasti lauantain esityksen perusteella yksi pistekin olisi tyydyttänyt. Nyt KTP onnistui kipuamaan sarjataulukossa Jaron ohi pois liigakarsijan paikalta.

KTP voi siirtyä maaottelutauolle hyvin mielin, sillä joukkue on pelannut nyt neljä (kolme voittoa ja yksi tasapeli) peräkkäistä ottelua ilman tappiota ja hävinnyt vain kolme kertaa edellisen 11 ottelun aikana. Kaikille KTP-pelaajille ei ottelutauko alkanut, sillä Sauli Kilpeläinen, Topi Pasi, Emerik Grönroos, Juuso Salonen ja Marcus Heimonen edustavat sunnuntaina Susia, joka matkaa Helsinkiin FC Viikinkien vieraaksi. Seuraavan kerran KTP on tositoimissa torstaina 10. syyskuuta, kun raitapaidat matkustavat FC Lahden vieraaksi. Maaottelutauko antaa KTP:lle vielä mahdollisuuden testata pelaajia, sillä siirtoikkuna on avoinna vielä 2. syyskuuta saakka.

Ankkurin toimitus