maanantai 3. elokuuta 2015

Raportti: KTP:n nuori maalivahti nousi vaihtopenkiltä ratkaisijaksi

Veikkausliigan jumbofinaalista muodostui melkoinen trilleri, kun KTP joutui pelaamaan lähes 40 minuuttia miesalivoimalla. KTP:n hyökkäyspelin sakatessa, ja kun VPS ei onnistunut hyvistäkään maalipaikoista tekemään maalia pisteet jaettiin 0-0-tasatuloksella.

KTP:n otteita leimasi ensimmäisistä minuuteista lähtien hermostuneisuus. Ottelun tärkeys paistoi ja se näkyi ennen kaikkea syöttöjen karkailuna ja hyökkäysten pelin saamattomuutena. VPS:lla sitä vastoin maalipaikkoja oli – ennen kaikkea erikoistilanteidensa kautta. Avauspuoliajan paras maalipaikka syntyi 37. minuutilla, kun Tony Björkin vapaapotkusta Mikko Viitikko puski kuitenkin yli maalin.

Koko ottelun dramaattisin ja ratkaisevin tilanne koettiin 54. minuutilla. KTP:n avaukseen pelikieltoisen Jordi Van Gelderenin paikalle noussut Juuso Salonen odotti maalivahti Jere Pyhärannan tulevan vastaan rangaistusalueelle pomppivaa palloa. Pyhäranta ei kuitenkaan tullut, kunnes oli jo liian myöhäistä. VPS:n Loorents Hertsi karkasi väliin ja Pyhäranta joutui kaatamaan tämän rangaistuspotkun arvoisesti. Pyhäranta sai tempustaan myös suoran punaisen kortin, mikä tietää pelikieltoa kahdesta seuraavasta ottelusta.

KTP joutui vaihtamaan kentälle ensi viikolla 19 vuotta täyttävän Sauli Kilpeläisen suoraan rangaistuspotkutilanteeseen. Ensimmäisen liigaottelun tililleen kerryttänyt Kilpeläinen onnistui kuitenkin torjumaan koko liigan parhaisiin maalintekijöihin lukeutuvan Juho Mäkelän yrityksen vasemmasta alakulmasta. Tämä nosti kotkalaisnuorukaisen itseluottamuksen tappiin ja se näkyi kaikissa tilanteissa, jotka VPS onnistui miesylivoimalla pelatessaan luomaan.

KTP joutui alivoimalla puolustustaisteluun ja vain muutamaa minuuttia rangaistuspotkun jälkeen Kilpeläinen torjui Mäkelän 5 metristä ampuman laukauksen upeasti jalallaan. Lisäksi Kilpeläinen osoitti varmaotteisuutensa kulmapotku-, keskitys- ja vastaantulotilanteissa. Ilman Kilpeläisen erinomaisia otteita ei KTP olisi saanut tärkeää pistettä VPS:ltä. Kotkalaisleirissä ollaan taatusti tyytyväisiä tällä kertaa pisteeseen, sillä omat hyökkäykset jäivät harvoiksi, kun taas vastustaja onnistui luomaan puolisen tusinaa laadukasta maalipaikkaa. Ei ollut suuri yllätys, että ottelun jälkeen Kilpeläinen putsasi kaikki palkinnot.

KTP:n kausi jatkuu ensi sunnuntaina tuikitärkeällä vierasottelulla Ilvestä vastaan. Tässä ja ensi viikon keskiviikkona pelattavasta vierasottelusta IFK Mariehamnia vastaan Pyhäranta on pelikiellossa. Mikäli Kilpeläinen pystyy säilyttämään erinomaisen tasonsa, ei KTP ainakaan maalivahtiin kaadu.

Ankkurin toimitus