lauantai 25. heinäkuuta 2015

Raportti: KTP kärsi jälleen loppuhetken tappion

HJK nappasi jälleen voiton KTP:stä, tällä kertaa numeroin 2-1 (1-1). KTP oli pisteen syrjässä kiinni aina viimeiselle minuutille saakka, mutta HJK sai voittomaalinsa lisäajan viidennellä minuutilla syntyneestä rangaistuspotkusta. Kotkalaisten epäonnen soturina toimi kamppailussa Jordi van Gelderen, jonka rikkeistä syntyivät HJK:n molemmat maalit.

HJK aloitti maalinteon jo reilun viiden minuutin kohdalla, kun isännille tuomittiin vapaapotku. Varoituksen saanut van Gelderen rikkoi läpiajoon karkaavan Matti Klingan. Erfan Zeneli laukoi tyylipuhtaasti vapaapotkun oikeaan yläkulmaan.

Ensimmäisen varttitunnin ajan KTP:llä oli vaikeuksia päästä otteluun mukaan ja 13. minuutilla helsinkiläiset kilauttivat KTP:n ylärimaakin, kun Ousman Jallow puski poikkipuuhun kulmapotkusta.

KTP:kin sai omat paikkansa avauspuoliskolla. Ottelun 17. minuutilla Niko Ikävalko pääsi laukomaan vapaapotkun jälkitilanteessa, mutta veto viuhui vain rahtusen yli HJK-maalin. Kamppailun 38. minuutilla Felipe Aspegrenin keskityksestä Giorgi Ositashvili puski ylärimaan.

KTP sai ansaitsemansa tasoitusmaalin toisen puoliajan alussa vain muutaman minuutin jälkeen, kun Tamas Gruborovics laukoi tyylikkäästi suoraan vapaapotkusta oikeaan yläkulmaan. HJK hätyytteli KTP:n maalia lähinnä erikoistilanteidensa kautta, mutta kotkalaisjoukkue oli hyvin ottelussa mukana.

Reilun tunnin jälkeen Valeri Minkesen vapaapotkun paluupallosta van Gelderen pääsi yrittämään, mutta tämänkin laukauksen HJK-vahti Daniel Örlund onnistui torjumaan. Myös HJK:lla oli muutamia paikkoja ennen voittomaalin syntymistä. Paras tilaisuus rakentui vaihdosta tulleelle Formose Mendylle, mutta hänen laukauksensa suuntautui vasemmalta ohi maalin.

Ottelun ratkaisu syntyi erotuomarin viidennellä lisäaikaminuutilla. Van Gelderen rikkoi Jallow'ta rangaistusalueen sisällä ja tuomiona oli rangaistuspotku, jonka Jallow itse laukoi varmasti maaliin pelikellon näyttäessä 94 minuuttia ja 27 sekuntia. Ottelun tuomittiin päättyneeksi käytännössä heti sen jälkeen, kun KTP oli avauspotkunsa suorittanut.

HJK sai voittonsa myötä neljännen voitottoman ottelun putkensa poikki, kun taas KTP pelasi neljännen peräkkäisen kamppailunsa ilman voittoa. Ilahduttavaa oli se, että joukkue sai maalitilinsä auki ensimmäisen kerran kolmeen otteluun. Surullista oli se, että kyseessä oli jo neljäs kerta tällä kaudella, kun KTP hukkaa tasapelipisteen aivan ottelun viime hetkillä. Mikäli KTP:llä olisi neljä pistettä nykyistä enemmän, olisi joukkue hyvissä asetelmissa liigan alemmassa keskikastissa.

KTP kausi jatkuu reilun viikon päästä maanantaina 3. elokuuta, kun Kotkaan saapuu toistaiseksi kauden tärkeimmässä ottelussa sarjajumbo Vaasan Palloseura.

Korjaus: vaihdettu päivämäärä 3. elokuuksi.

Ankkurin toimitus