maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kommentti: KTP iskee päätään seinään

Kun liigakaudesta on ylitetty puoliväli, on KTP valahtanut sarjataulukossa karsijan paikalle. KTP on tehnyt liigassa vähiten maaleja, sillä 18 ottelussa maaliverkko on soinut vain 12 kertaa. Kotkalaisjoukkue ei ole löytänyt lääkkeitä hyökkäyspeliinsä kuin hetkellisesti. Kuvaavaa onkin, että KTP on tehnyt puolet kaikista maaleistaan vain kahdessa ottelussa.

Sarjanousijana KTP tiesi kauteen lähtiessään, että joukkue voittaa selvästi harvemmin kuin häviää. Huolestuttavinta on kuitenkin se, ettei KTP ole pystynyt löytämään aseita siihen, miten palloa pelataan hyökkäyskolmannekselta rangaistusalueelle. KTP:n laukausmäärät ovat jääneet kohtuullisen pieniksi - puhumattakaan niistä vedoista, jotka on ammuttu rangaistusalueen sisäpuolelta. Faktahan on se, että laukauksen todennäköisyys mennä maaliin kasvaa eksponentiaalisesti, mikäli se on ammuttu boxin sisäpuolelta eikä sen ulkopuolelta.

KTP on voittanut vain kolme otteluaan. Täysin pisteittä joukkue on jäänyt yhdeksän kertaa. Tappioihin voidaan löytää monia syitä. Päällimmäinen lienee se, että joukkuetta vaivasi pitkään lukuisat runkopelaajien poissaolot ja kokoonpanon suppeus tuli esille monissa otteluissa. Vammojen takia peräti 12 pelaajaa on joutunut olemaan sivussa otteluista.

Yhtenä suurimmista syistä heikkoihin tuloksiin pidetään kuudennessa ottelussa loukkaantuneen Samuli Kaivonurmen poissaoloa. Keskiarvollisesti KTP on kuitenkin kerännyt tasan yhtä paljon pisteitä Kaivonurmen pelatessa kuin poissaollessa. Pelillisesti ajateltuna Kaivonurmi kuitenkin pystyi tuomaan pöytään elementtejä, joita ei muilta hyökkääjiltä löydy. Hän suojasi palloa erinomaisesti ja pystyi haastamaan vastustajan puolustajia tehden itsensä vaarallisemmaksi.

Kolmesta maalistaan huolimatta Juho Lehtonen ei ole pystynyt nousemaan samalle tasolle. Hyökkääjänä hän on täysin erilainen kuin Kaivonurmi. Lehtonen elää yksinomaan rangaistusalueen läheisyyteen maata pitkin tulleista syötöistä, joista hän pääsisi murtautumaan rangaistusalueelle ja siten maalintekoon. Lehtonen on nopeudellaan myös ideaalinen vastahyökkäyspelaaja, mutta nyt hänen vahvuuksiaan ei ole pystytty hyödyntämään kuin ajoittain.

KTP:n seurajohdon olisi pitänyt reagoida hyökkääjävajeeseen heti Kaivonurmen vamman vakavuuden selvittyä. Tällä hetkellä KTP maksaa liian suurta hintaa siitä, ettei joukkueelta löydy yhtään alati vaarallista hyökkääjää. Pelkkien taistelutasapelien hakeminen ei riitä joukkuetta pitämään sarjassa. KTP on tehnyt Arto Tolsa -areenalla pelaamissaan kuudessa ottelussa vain neljä maalia ja niistäkin kolme yhdessä ja samassa ottelussa.

Suomen siirtoikkuna avautuu elokuun kuudentena päivänä. Tuolloin KTP:n seurajohdon on pakko hankkia joukkueeseen uusi hyökkääjä, mikäli raitapaitojen halutaan säilyttävän sarjapaikkansa. Mikäli uutta kärkipelaajaa ei vielä ole aloitettu haarukoimaan, pitäisi se työ aloittaa viipymättä.

Seuraava ottelu pelataan vasta kahden viikon päästä, joten KTP:llä on rutkasti aikaa levätä, mutta myös kehittää hyökkäyspeliinsä uusia jippoja. Ennen kuin mahdollisesta uudesta hyökkääjästä saadaan apua, pelaa KTP myös elintärkeän kotiottelun VPS:aa vastaan. Se ottelu pitää ehdottomasti voittaa, jottei VPS pääse hengittämään niskaan, eivätkä muut joukkueet pääsisi karkuteille.

Kimmo Muttilainen