torstai 28. toukokuuta 2015

Raportti: Maalikehikot kolisivat, mutta maalit jäi tekemättä

KTP ja Lahti päätyivät dramaattisten vaiheiden jälkeen maalittomaan tasapeliin. Hyvistäkään maalipaikoista ei kumpikaan joukkueista onnistunut maalinteossa.

KTP rakensi ensimmäisen ja avauspuoliskon ainoan laadukkaan maalipaikkansa jo neljännellä minuutilla, kun Juho Lehtonen syötti Tamas Gruborovicsille, mutta tämän laukauksen Lahden veräjänvartija Henrik Moisander torjui tilanteen yläriman kautta. Pallo kävi myös KTP:n veräjän poikkihirressä, kun Nosh A Lody katkaisi taidokkaasti lahtelaisten hyökkäyksen, mutta pallo kimposi hänen jalastaan oman maalin ylärimaan.

Ylärima paukkui KTP:n päädyssä toistamiseen. Ottelun 27. minuutilla Lahden ylös noussut laitapuolustaja Mikko Hauhia kilautti rimaan. Tämän lisäksi muut avauspuoliajan paikat kirjattiin vierasjoukkueelle. Leandro Alves laukoi terävästi, mutta erinomaisen ottelun pelannut KTP-vahti Jere Pyhäranta onnistui selvittämään tilanteen.

Toisen puoliajan maukkain maalipaikka tuli kotkalaisille. Ilari Äijälän syötöstä Giorgi Ositashvili laukoi oikeaan pystytolppaan, kun pelikello näytti 84. minuuttia. Sen lähemmäksi ei maalia palloa saatu.

Koko ottelun kuva oli se, että Lahti hallitsi enemmän palloa, mutta KTP puolusti kurinalaisesti kokojoukkueensa voimin. Toisella puoliajalla Lahdelle kirjattiin enemmän erikoistilanteita ja vaarallisen näköisiä hyökkäyksiä, mutta KTP-puolustus piti Lahden poissa vaarallisilta paikoilta.

Ottelun viimeiset minuutit sujuivat todella rikkonaiseksi ja ottelun ainoat keltaiset kortit näytettiin viimeisen vajaan 10 minuutin aikana. Kaikki kolme varoitusta kirjattiin KTP:n pelaajille, vaikka rikkeet kirjattiin tasaisesti 15-13.

KTP on kohdannut nyt Lahden kaksi kertaa ja molemmat koitokset päättyivät pistejakoihin. KTP:n kausi jatkuu ensi viikon keskiviikkona vierasottelulla Rovaniemen Palloseuraa, mikä on ainoa joukkue, jota vastaan ei kotkalaiset ole vielä kohdanneet.

Ankkurin toimitus